Aivovammaliiton liittokokous 28.10.2017 kiinnittää huomiota jatkuvasti lisääntyneeseen kännyköiden ja älylaitteiden käyttöön liikennetilanteissa. Asia koskee niin kävelijöitä ja pyöräilijöitä kuin moottoriajoneuvojen kuljettajiakin. Katunäkymässä tämän ilmiön havaitsemiselta ei voi välttyä.
Liikennevahinkojen tutkijalautakunnan mukaan matkapuhelimen käyttö onnettomuuksissa todetaan taustariskiksi keskimäärin kolmessa liikennekuolemassa vuosittain. Suomessa kaikki viestintälaitteiden häiritsevä käyttö ajon aikana on laissa kiellettyä. Ainoastaan matkapuhelimeen puhuminen hands free -laitteen kautta on sallittua. Laki ei valitettavasti tunnu vaikuttavan kaikkiin kuljettajiin, vaikka valtaosa tiedostaa kännykän räpläämisen liikenteessä olevan vaarallista. Matkapuhelimen käytön rajoittamisen syynä lailla onkin tutkimuksissa todettu onnettomuusriskin nousu moninkertaiseksi matkapuhelinta ajon aikana käyttävällä kuljettajalla.
Koska ihmisen aivot eivät voi jakaa huomiota kuin rajallisesti, kärsii multitaskaamisesta – eli useampaan asiaan samanaikaisesti keskittymisestä – aina jokin tai jopa kaikki tehtävät, joita yritetään samanaikaisesti hoitaa. Kännykkää räplätessä liikenteeseen ei pystytä keskittymään sataprosenttisesti, jolloin vaaratilanteita väistämättä syntyy.
Kaupunkiliikenteessä näkee tämän tästä, miten pyöräilijät ja erityisesti jalankulkijat näpräävät laitteita jopa katua ylittäessään. Tämä on todella vaarallista, sillä tuolloin huomio kiinnittyy muualle kuin omaan ja muiden liikkumiseen.
Aivovammoja syntyy vuosittain 15 000 – 20 000, joista noin 20 prosenttia on seurausta liikenneonnettomuuksista. Yhteiskunnan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota aivovammariskien vähentämiseen, vaikka monissa tapauksissa vamman syntyyn on vaikuttanut yksilön oma riskinotto.
Aivovammaliiton syysliittokokous vetoaakin, että jokainen tielläliikkuja pitäisi katseensa kadussa, eikä kännykässä.
Hallitus kaudelle 2018 – 2019
Aivovammaliiton puheenjohtajaksi kaudelle 2018 – 2019 valittiin Seppo Kantola Päijät-Hämeen aivovammayhdistyksestä. Hallitukseen uudelleen valittiin Timo Kallioja Aivovammayhdistyksestä ja Marge Miettinen Keski-Suomen aivovammayhdistyksestä. Uutena hallituspaikan lunasti Kimmo Heinonen Itä-Suomen aivovammayhdistyksestä.