Tänään, lokakuun ensimmäisenä, töihin ajellessamme automme edestä tien ylitti kaksi mustiin pukeutunutta henkilöä. Toisella oli heijastin, toisella ei. Vaikka alueella oli katuvalot, ilman heijastinta kulkenutta henkilöä oli vaikea huomata. Heijastimellinen kävelijä sen sijaan näkyi selkeästi. Joko sinulla on heijastin heilumassa?
Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä sen sijaan erottuu jopa yli 600 metrin päästä. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä. 40 km/h nopeudella ajava auto etenee 50 metrin matkan noin 4,5 sekunnissa.
1.10. vietetään heijastinpäivää. Heijastinpäivä muistuttaa, että viimeistään lokakuun alussa on syytä viritellä heijastin ja olla rohkeasti näkyvä.
Tiesitkö, että jalankulkijaheijastin on suomalainen keksintö? Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940–1950-lukujen taitteessa.