Kokemustoimijat

Kokemustoimijat tiedon syventäjinä ja kehittäjinä

Kokemustoiminnan keskiössä on oman tarinan jakaminen erilaisille yleisöille, joilla ei pääosin ole omakohtaista kokemusta vammasta tai sairaudesta. Yleisönä voi olla esimerkiksi opiskelijoita tai eri alojen ammattilaisia.

Aivovammaliitto tarjoaa kokemustoimijoille mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi webinaareihin, seminaareihin, koulutuksiin sekä kokemuskirjastoon.

Tutkitun tiedon rinnalla on tärkeä ymmärtää, miten ihminen kokee aivovamman ja sen tuomat muutokset elämässään. Koulutetut kokemustoimijat kertovat aivovammautumisesta ja sen vaikutuksesta omaan elämäänsä.

Aivovammaliitto kouluttaa yhdessä Kokemustoimintaverkoston kanssa aivovammautuneita ihmisiä ja heidän läheisiään kokemustoimijoiksi. Kokemustoimijat voivat puhua esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatuissa koulutuksellisissa tilaisuuksissa. He ovat oiva lisä osaamisen kehittämisessä myös muilla aloilla, kuten rakennus-, turvallisuus- tai kuljetusalalla. Kokemustoimijan voi myös kutsua mukaan erilaisiin työryhmiin, jolloin voi saada asiakkaan näkökulmaa esimerkiksi palveluiden kehittämiseen.    

Tilaa kokemustoimija -lomake. (linkki avautuu sisäiselle sivulle)

Lisätietoa:

Katariina Kankkunen

puh. 050 575 7371

Laita viestiä Katariinalle alla olevasta WhatsApp napista

Voit lähettää luottamuksellista ja salattua turvapostia tästä linkistä

Muissa viesteissä voit käyttää normaalia sähköpostiosoitetta.


Kokemustoimijat

Maakunta
Vammautunut / läheinen
Ikähaarukka
Kielitaito

Ulla

Toimii myös etänä, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta, Uusimaa
Ikä: 67 vuotta

Sanna-Marika

Toimii myös etänä, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa
Ikä: 36 vuotta

Sirpa

Toimii myös etänä, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa

Jyrki

Koko Suomi, Toimii myös etänä
Ikä: 48 vuotta

Martti

Etelä-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
Ikä: 72 vuotta

Mikko

Koko Suomi

Tarja

Koko Suomi, Toimii myös etänä, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo

Kati

Toimii myös etänä, Kanta-Häme, Uusimaa
Ikä: 51 vuotta

Roland

Pohjanmaa

Mauno

Koko Suomi, Toimii myös etänä, Pirkanmaa
Ikä: 67 vuotta

Risto

Toimii myös etänä, Varsinais-Suomi

Marja-Leena

Varsinais-Suomi

Susanne

Toimii myös etänä, Pohjois-Karjala

Paula

Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa

Jaana

Toimii myös etänä, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

Tiiu

Koko Suomi, Toimii myös etänä

Tiina

Koko Suomi, Toimii myös etänä

Olli

Toimii myös etänä, Pohjois-Pohjanmaa
Ikä: 51 vuotta

Pirjo Elviira

Satakunta, Varsinais-Suomi
Ikä: 76 vuotta

Laura

Toimii myös etänä, Keski-Suomi, Pirkanmaa
Ikä: 51 vuotta

Laura

Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Pohjanmaa

Emma

Pirkanmaa, Uusimaa
Ikä: 27 vuotta

Ella

Toimii myös etänä, Pohjois-Pohjanmaa

Hannu

Keski-Suomi
Ikä: 67 vuotta

Mika

Toimii myös etänä, Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Uusimaa
Ikä: 56 vuotta

Jani

Koko Suomi, Toimii myös etänä, Pirkanmaa
Ikä: 36 vuotta

Tuomo

Toimii myös etänä, Lappi
Ikä: 63 vuotta

Terje

Varsinais-Suomi
Ikä: 47 vuotta

Saija

Koko Suomi, Toimii myös etänä
Ikä: 45 vuotta

Markku

Koko Suomi, Toimii myös etänä
Ikä: 59 vuotta

Pia

Toimii myös etänä, Etelä-Karjala, Uusimaa

@aivovammaliitto