Viikolla 11 (13.–19.3.2017) vietetään kansainvälistä Aivoviikkoa. Suomessa Neurologisten vammaisjärjestöjen (NV) Aivoviikon teemana on Aivoterveyttä läheltä. Aivoterveyden avaimia löytyy helposti arjesta ja lähiympäristöstä. Muun muassa luonnossa liikkuminen, sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys, hyvät ravitsemusvalinnat sekä kulttuuriharrastukset tukevat aivoterveyttä ja auttavat tutkitusti pienentämään monien aivosairauksien riskiä.
Neurologiset vammaisjärjestöt järjestävät Aivoviikolla monenlaisia tapahtumia. Aivot saavat hemmottelua, nautintoa ja tietoa muun muassa Aivohoitoloissa. Lisäksi toimittajilla on mahdollisuus tiedustella kokemusosaajia haastateltaviksi Neurologisiin vammaisjärjestöihin kuuluvilta liitoilta. Yhteensä NV-järjestöjen edustamat neurologiset sairaus- ja vammaryhmät koskettavat suoraan yli 1 500 000 henkilöä Suomessa. Mikäli mukaan lasketaan myös sairaiden ja vammautuneiden läheiset sekä eri alojen ammattihenkilöt, koskettaa neurologiset sairaudet ja vammat lähes jokaista suomalaista.
Neurologiset vammaisjärjestöt haluavat muistuttaa, että jokaisella tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus terveyttä edistävään arkeen sekä aivoterveellisten valintojen tekemiseen. Aivoja hellivät elämäntavat edistävät myös neurologisesti sairaiden ja vammaisten ihmisten hyvinvointia. Tukea saa Neurologisista vammais-järjestöistä: www.nv.fi.
Lisätietoja Aivoviikosta ja NV – Neurologisista vammaisjärjestöistä:
tiedottaja Katriina Ekola, Suomen CP-liitto ry, p.045 7732 4557, katriina.ekola(at)cp-liitto.fi
Mahdolliset haastattelupyynnöt ks. järjestöjen yhteyshenkilöt tästä tiedotteesta.
Aivoviikon NV-tapahtumat tässä tiedotteessa sekä tarkemmin: www.nv.fi/tapahtumat
Sosiaalinen media:
#neurologiset, #Aivoviikko, #Aivohoitola
www.nv.fi
www.facebook.com/nvfanit
NV – Neurologiset vammaisjärjestöt on 14 valtakunnallisen järjestön verkosto, jonka toiminnan tavoitteena on neurologisesti sairaiden ja vammaisten ihmisten tasa-arvoinen ja hyvä elämä. Kansainvälistä Aivoviikkoa (Brain Awareness Week) vietetään 13.–19. maaliskuuta (viikko 11) noin 60 maassa. NV – Neurologiset vammaisjärjestöt osallistuu Aivoviikkoon Suomessa järjestämällä tietoiskuja ja yleisötilaisuuksia, jotka muistuttavat aivoterveydestä huolehtimisesta.
NV-järjestöjen yhteyshenkilöt
ADHD-liitto ry
Arvioidaan olevan noin 250 000 adhd-oireista Suomessa.
jari.hamalainen(at)adhd-liitto.fi
p. 045 636 1842
Aivoviikon tapahtumia viikolla 11 (13.3.–19.3.2017)
Jyväskylä 13.3.2017
Liikunta ottaa aivoihin
Kaiken kansan aivoiltapäivä teemalla Liikunta ottaa aivoihin: liikunnan merkitys aivojen hyvinvointiin, yliopistolla tehtävän aivotutkimuksen esittely ja omakohtainen selviytymistarina.
Aika: Maanantaina 13.3.2017 klo 14–18
Paikka: Jyväskylän yliopisto, Agora (Mattilanniemi), Auditorio 2
Järjestäjä: Jyväskylän yliopiston Monitieteinen Aivotutkimuskeskus
Mahdollisuus tutustua aivotutkimuskeskuksen MEG-laboratorioon. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ilmoittautuminen kahvitarjoilun sekä laboratoriokäyntien järjestämiseksi osoitteessa http://cibr.jyu.fi/liikunta-ottaa-aivoihin/ilmoittautuminen
Helsinki 13.3.2017
Yleisöseminaari: Kehittyvät aivot
Järjestäjä: Aivosäätiö yhteistyökumppaneineen
Aika: Maanantai 13.3.2017 klo 17–19
Paikka: Helsingin yliopisto, Porthania, Yliopistonkatu 3, Helsinki
Helsinki 14.3.2017
Yleisöseminaari: Samanlaiset aivot – samanlainen mieli?
Järjestäjä: Aivosäätiö yhteistyökumppaneineen
Aika: Tiistaina 14.3.2017 klo 17–19
Paikka: Helsingin yliopisto, Porthania, Yliopistonkatu 3, Helsinki
Helsinki 14.3.2017
Aivohoitola – tietotori aivoterveydestä ja sen edistämisestä
Keskiössä muisti ja aivoverenkiertohäiriöt (AVH)
Aika: ti 14.3.2017 klo 12–14.30
Paikka: Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B, Helsinki
järjestää: Helsingin Alzheimer-yhdistys ry (Aivoliitto mukana)
Hyvinkää 14.3.2017
Yleisöluento aivoterveydestä
Aika: Ti 14.3.2017 klo 17–
Paikka: Järjestökeskus Onnensilta, Siltakatu 6, Hyvinkää
Luento aivoterveydestä, neurologian ylilääkäri Reina Roivainen, HUS, Hyvinkään sairaala
Yhdistykset esittäytyvät
Järjestäjä: Hyvinkäälle toimivat NV-järjestöjen paikallistoimijat
Tampere 14.3.2017
Asiakkaan valinnanvapaus terveydenhuollossa.
Avoin luentotilaisuus valinnanvapaudesta, potilaan hotelliyöpymisestä, osallistamisesta sekä kansallisesta Terveyskylä-hankkeesta.
Järjestäjät: Neurologisten vammaisjärjestöjen TAYS-alueen työntekijät ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Aika: tiistai 14.3.2017, kello 17–19 (kahvi klo 16.30)
Paikka: Finn-Medi 5, auditorio, osoite: Biokatu 12, 33520 Tampere
Kouvola 14.3.2017
Yleisöluento: muisti ja musiikki
filosofian maisteri, apulaisrehtori Johanna Hasu
Aika: ti 14.3.2017 klo 15–16.30
Paikka: Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Salpausselänkatu 38, Kouvola
Järjestää: Kouvolan Muisti ry (NV mukana ständillä)
Viitasaari 14.3.2017
Aika ja paikka: Kaupungintalo, Keskitie 10, Viitasaari
Klo 12 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva: Autismikirjon uudistuvat diagnosointikriteerit, kuntoutus ja tukitoimet arjessa.
Kahvitarjoilu ja tutustuminen NV-järjestöjen toimintaan.
Klo 15 Raili Haaki, toiminnanjohtaja KYT: Sote järjestöjen näkökulmasta
Salla Saukkoriipi: NV-nuoren kokemuspuheenvuoro: Viitasaarelta maailmalle
Suomussalmi 15.3.2017
Luovuuttaja Tarja Kerttula kertoo kulttuurin merkityksestä aivoterveydelle ja ihmisen hyvinvoinnille sekä taiteilija Eero Schroderus esittää ajatuksiaan taiteen merkityksestä elämässä. Lisäksi voi tutustua erilaisiin toiminnallisiin pisteisiin, joissa on tietoa aivoterveydestä sekä aivonystyröitä kutkuttavia tehtäviä.
Aika: keskiviikkona 15.3 klo 17–19
Paikka: Kylpylähotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi
Tilaisuus on maksuton. Tapahtumassa on kahvitarjoilu, joten ilmoittauduthan mukaan viimeistään 10.3.2017 mennessä.
Sanna Saarimaa p.040 097 6743 tai sähköpostilla sanna.saarimaa(at)neuroliitto.fi
Katja Suni p.045 657 8720 tai sähköpostilla katja.suni(at)adhd-liitto.fi
Oulu 16.3.2017
Aivot narikkaan!
Tapahtumassa käsitellään aivojen hyvinvointia leikkimielisesti erilaisten tekniikoiden keinoin; mukana tapah-tumassa ovat mm. Sointupaja, näyttelijä Heta Haanperä sekä cfm-ohjaaja Hannakaisa Saarela.
Aika: torstaina 16.3.2017 klo 10–14
Paikka: Caritas-Sali, Kapellimestarinkatu 2, 90140 Oulu
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, joten ilmoittauduthan mukaan viimeistään 3.3.2017 mennessä oheisen linkin kautta https://my.surveypal.com/AivotNarikkaan_NV_Oulu tai sähköpostitse: marjo.hayry(at)autismiliitto.fi.
Lisätietoja tilaisuudesta: Marjo Häyry, p. 050 502 2269
Imatra 16.3.2017
Tunteet ja muistisairaus
Järjestäjä: Etelä-Karjalan NV-paikallisyhdistysten verkosto
Aika: 16.3.17 klo 13–15
Klo 12.30 kahvitarjoilu 40 ensimmäiselle.
Paikka: Imatran kaupungintalon valtuustosali, Virastokatu 2, 55120 Imatra
Ylitornio 16.3.2017
Yhdistysesittelyä Majakassa torstaina 16.3. klo 10–14.
Paikka: Kansalaistoiminnan keskus Majakka, Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi
Mukana Länsi-Pohjan AVH ry, Länsi-Pohjan Muistiyhdistys, Lapin alueen Epilepsiayhdistys ja Länsi-Pohjan Neuroyhdistys.
Ylitornio 17.3.2017
Aivoviikon tilaisuus
Paikka: Kunnanvirasto, Alkkulanraitti 55
Aika: klo 10–13