Viikolla 11 vietetään kansainvälistä Aivoviikkoa. Suomessa Neurologisten vammaisjärjestöjen (NV) Aivoviikon teemana on Aivoterveyttä läheltä. Aivoterveyden avaimia löytyy helposti arjesta ja lähiympäristöstä. Muun muassa luonnossa liikkuminen, sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyys, hyvät ravitsemusvalinnat sekä kulttuuriharrastukset tukevat aivoterveyttä ja auttavat tutkitusti pienentämään monien aivosairauksien riskiä.
- Saan metsästä rauhaa ja voimaa, ja unohdan arkiset ajatukset ja murheet. Luontoharrastuksesta on sairastumisen myötä tullut entistä tärkeämpää, ja huomaan yhä selvemmin luonnon kauneuden ja sen pienet asiat. Marjastan, sienestän ja kalastan, koska tiedän sen olevan minulle terveellistä, kertoo etenevää muistisairautta sairastava hämeenlinnalainen Petri Lampinen.
Neurologiset vammaisjärjestöt haluavat muistuttaa, että jokaisella tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus terveyttä edistävään arkeen sekä aivoterveellisten valintojen tekemiseen. Aivoja hellivät elämäntavat edistävät myös neurologisesti sairaiden ja vammaisten ihmisten hyvinvointia. Tukea saa Neurologisista vammaisjärjestöistä: www.nv.fi.
- Vertaistuki on tärkeintä, mitä yhdistystoiminta voi tarjota. Neurologisesti sairastuneille ja vammautuneille kuntoutumisessa olennaista on löytää elämään uutta sisältöä, ja mikäs sitä paremmin antaisi kuin yhdistystoimintaan osallistuminen! Auttaessaan muita sopeutumaan saa palkkioksi mielihyvää myös itselleen, toteaa tapaturmaisen aivovamman saanut Risto Savolainen.
- Yhdistys on antanut minulle todella paljon tietoa, tukea ja ennen kaikkea sosiaalisia kontakteja. Se on tuonut työelämän tilalle toimintaa, sanoo myös Lampinen.
Neurologiset vammaisjärjestöt järjestävät Aivoviikolla monenlaisia tapahtumia. Aivot saavat hemmottelua, nautintoa ja tietoa muun muassa Aivohoitoloissa.
- Valtakunnallisen Aivoviikon tärkein anti on aivoterveyteen liittyvän tiedon levittäminen mahdollisimman laajalle yleisölle, huomauttaa Savolainen.
Kansainvälistä Aivoviikkoa (Brain Awareness Week) vietetään 14.–20. maaliskuuta (viikko 11) noin 60 maassa. NV – Neurologiset vammaisjärjestöt osallistuu Aivoviikkoon Suomessa järjestämällä tietoiskuja ja yleisötilaisuuksia, jotka muistuttavat aivoterveydestä huolehtimisesta:
maanantai 14.3.2016
- Muistipulmia: hoitoon vai huoltoon? (neurologi Timo Erkinjuntti)
- Kampin palvelukeskus (Salomonkatu 21 B, Helsinki) klo 17.30–19
- Luento, järjestöjen toiminnan esittelyä, neuvontaa.
- Lisätiedot: Helsingin Alzheimer-yhdistys ry, p. 09 454 2750, toimisto@alzheimer-hki.com
- Pelejä, karaoke ja tanssit
- Pohjois-Karjalan Muisti ry (Siltakatu 20 A 11, Joensuu) klo 12-15 (pelit) ja klo 16:-30-19 (karaoke ja tanssit)
tiistai 15.3.2016
- Muistisairauden vaikutukset perheen vuorovaikutussuhteisiin (psykoterapeutti Sanna Aavaluoma)
- Kouvolan kansalaisopisto (Salpausselänkatu 38) klo 12–13.30 tai verkossa: kouvola.adobeconnect.com/kansalaisopisto
- Lisätiedot: Kouvolan seudun Muisti ry, p. 040 523 9697, tarja.levonen@kouvolanseudunmuisti.fi
- Huolehdi aivoistasi
- Heinäveden seurakuntakoti (Vahvalahdentie 17) klo 12–15
- Tietoa yleisimmistä aivosairauksista (neurologi Aimo Karinen), Heinäveden vertaisryhmät (Mirja Hakkarainen, Varkauden seudun Omaishoitajat), neurologista sairautta sairastavan kokemuskouluttajan oma puheenvuoro sekä kahvia ja NV-toiminnan esittelyä
- Lisätiedot: merja.partanen@cp-liitto.fi, p. 040 575 3022
- Järven tarina -elokuva
- Elokuvateatteri Tapio (Joensuu) klo 13-14:20, liput 7 €
- Aivot töissä – työelämän haasteet neurologisesti vammaiselle ja pitkäaikaissairaalle henkilölle
- Kuopion kaupungintalon juhlasali (Tulliportinkatu 31, Kuopio) klo 13–16
- Neurologisesti pitkäaikaissairaan tai vammaisen henkilön työelämäkysymyksiä, keskustelua työllistymisen/työssä jatkamisen edellytyksien parantamisesta. Virvoketarjoilu.
- Lisätiedot: Paula Sorjonen, p. 050 599 2475, paula.sorjonen@lihastautiliitto.fi
- Yleisöluennot: Dystonia (neurologi Pirjo Tuomainen) ja Aivoverenkierron häiriöt – mitä voin tehdä ehkäistäkseni aivoverenkierron ilmaantumisen? (neurologi Tero Tapiola)
- Pohjois-Kymen sairaala, Neurologian polikliniikka (Sairaalankuja 6, Kuusankoski) klo 16–18
keskiviikko 16.3.2016
- Aikuisneurologisten yhdistysten väkeä tavattavissa
- Pohjois-Karjalan Muisti ry (Siltakatu 20 A 11, Joensuu) klo 12-15
- Kehittyvät aivot – Tulevaisuuden toivot
- Jyväskylän yliopisto (A-rakennus, sali 102) klo 14–18
- Lapsen kehityksen ja sen aivoperustan tutkimusta tutuksi. Omakohtaisia kokemuksia elämästä aivotoiminnan poikkeavuuden kanssa, mm. Pekka Hyysalo. Mahdollisuus tutustua laboratorioihin.
- Vapaa pääsy, ilmoittautuminen: cibr.jyu.fi/aivoviikko/ilmoittautuminen
- Aivoterveydeksi!-messut
- Wanhan Walimon Walimo-sali (Vesijärvenkatu 25, Lahti) klo 15–19
- Mm. Lorenz Backman uupumuksesta, tangokuningatar Heidi Pakarinen ja Nuokun Sirkus. NV-verkoston toimintaa, akupunktiota, rentoutusta ja aivosuunnistusta. Maksuton.
- Lisätiedot: suunnittelija Jari Turku, jari.turku@cp-liitto.fi, p. 0400 884 372
torstai 17.3.2016
- Aivohuoltamo: Toimeliaat ihmiset kautta aikain ja vaivain – muistelua ja eläen oppimista sekä Kuukausitaulu poikien kujeita
- Pohjois-Karjalan Muisti ry (Siltakatu 20 A 11, Joensuu) klo 12–14 (Aivohuoltamo) ja klo 14-15 (Kuukausitaulu)
- Viitasaaren aivopäivä
- Kaupungintalon valtuustosali (Keskitie 10, Viitasaari) klo 17–19
- Mikko Kaurasen monologi Armaksen ainoa elämä sekä Krista Pajalan luento Aivoterveys ja muisti. Kahvitarjoilu ja järjestöjen esittelyä valtuustosalin aulassa klo 16 lähtien.
- Lisätiedot: suunnittelija Merja Partanen, merja.partanen@cp-liitto.fi
- SAMK:n Järjestöpäivä, mukana NV-verkosto
- Lisätiedot: suunnittelija Sari Laiho, sari.laiho@cp-liitto.fi
- Aivoterveyden ABC – Miten huolehdin omasta muististani (neurologi Juha Puustinen)
- Palvelukeskus Viikkarin Valkama (Juhana Herttuankatu 17, Pori) klo 18–20
- Lisätiedot ja ilmoittautumiset: suunnittelija Sari Laiho, sari.laiho@cp-liitto.fi
perjantai 18.3.2016
- Pilkkikilpailu
- Sulkuniemi (Sulkuniemenkuja 2, Koivuniemi) klo 11-14
- Makkaran paistoa ja kahvittelua, ilmoittautuminen viim. 16.3. Joensuun Parkinson Yhdistykseen, Joensuun Seudun Epilepsiayhdistykseen, Pohjois-Karjalan AVH-Yhdistykseen, Pohjois-Karjalan Muistiin, Pohjois-Karjalan neuroyhdistykseen tai Suomen Dystoniayhdistykseen.
- Hyvä työ aivoille – yhdistyksissä työssä oleville aivoergonomiaa
- Pohjois-Karjalan Muisti ry (Siltakatu 20 A 11, Joensuu) klo 12–14
- Ilmoittautuminen: Leena 050 400 6194