Aivovammatietoisuuden kuukausi starttaa tänään 1.3.!

Maailmanlaajuista Aivovammatietoisuuden kuukautta vietetään maaliskuussa, ja tänä vuonna Aivovammaliitto lanseeraa uuden teemakuukauden myös Suomessa. Maaliskuussa viikolla 11 vietetään myös kansainvälistä Aivoviikkoa, jolloin aivovammayhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät aivovammatietoutta levittäviä tempauksia.

Suomessa tulee noin 36 000 aivovammaa joka vuosi – joka tarkoittaa noin sataa vammaa joka ikinen päivä. Runsaimmin aivovammoja syntyy kaatumisten ja putoamisten seurauksena. Toiseksi eniten aivovammoja tulee auto-onnettomuuksissa, ja niissä syntyy yleensä vakavimmat vammat. Kolmanneksi yleisin aivovammojen aiheuttaja on väkivalta. Aivovammoja syntyy myös urheilussa.

Aivovamma on useimmiten näkymätön vamma, jonka vuoksi jopa lähipiirinkin voi olla vaikea ymmärtää aivovamman yleisimpiä oireita, kuten väsyvyyttä, aloitekyvyn haasteita tai lähimuistin ongelmia. Tämän kaiken vuoksi aivovammatietoutta on yhteiskunnassamme lisättävä. Samalla on myös hyvä muistuttaa, että aivovamma ei ole älyvamma!

Aivovammatietouden kuukausi 2025 näkyy Suomessa seuraavasti:

Su 9.3. MTV 3 Asian ytimessä.doc -ohjelmassa asiaa aivovammoista. Dokumentti tulee näkyviin MTV-katsomoon keskiyöllä. Dokumentista näytetään aamun Huomenta Suomi -lähetyksessä 10 minuutin osio. Huomenta Suomi -lähetys alkaa sunnuntaina klo 8.55.  

Ma 10.3. Aivovammaliitto mukana Huomenta Suomi -lähetyksessä klo 8.15.  

To 13.3. klo 16 ”Aivovamman oireet ja kuntoutus” -luento, tohtori, neuropsykologian erikoispsykologi Jaana Sarajuuri

Linkki luennolle: Microsoft Teams
Liity kokoukseen nyt
Kokoustunnus: 335 198 654 042
Tunnuskoodi: 2DP9gp6V

HUOM! Voit myös ilmoittautua etukäteen luennolle tämän linkin kautta, niin saat luentolinkin sähköpostiisi viimeistään saman päivän aamuna.

Ma 17.3. Aivokunto- ja tasapainopäivä Syystien palvelukeskuksen asiakkaille.

Ke 26.3. klo 13 ”Kysy varatuomarilta vakuutusongelmista” -Teams-tuokio/Pirkka Lapplainen

Linkki Teams-tuokioon:

Microsoft Teams
Liity kokoukseen nyt
Kokoustunnus: 342 092 902 971
Tunnuskoodi: 62DN7

HUOM! Voit myös ilmoittautua etukäteen tilaisuuteen tämän linkin kautta, niin saat tapahtumalinkin sähköpostiisi viimeistään saman päivän aamuna.

Myös aivovammayhdistykset järjestävät paikallisesti monenlaista ohjelmaa Aivoviikon aikana. Yhdistysten tapahtumat päivitetään tähän uutiseen 6.3.2025.

@aivovammaliitto