Aivovamman oireet jäävät usein näkymättömiksi jopa terveydenhuollon ammattilaisille. Neurologian erikoislääkäri, professori emeritus Olli Tenovuo muistuttaa, että aivovammautunut ei välttämättä itse tunnista oireitaan tai osaa kertoa niistä. Siksi läheisten mukanaolo lääkärin vastaanotolla voi olla ratkaisevan tärkeää oikean hoidon ja kuntoutuksen saamiseksi jo päivystyksestä lähtien.
Aivovamman saaneen ihmisen toimintakyky voi vaikuttaa ulospäin täysin normaalilta, vaikka hän kärsisi kokonaisvaltaisesti toimintakykyyn vaikuttavasta oirekuvasta. Neurologian erikoislääkäri, professori emeritus Olli Tenovuon mukaan näkymättömät oireet ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
– Jos keskustelee ennestään tuntemattoman aivovammautuneen ihmisen kanssa, ei välttämättä huomaa mitään poikkeavaa. Sen sijaan läheiset voivat havaita, että ihminen on muuttunut. Hän saattaa olla aiempaa hitaampi, poissaolevampi tai väsyneempi, eikä jaksa toimia entiseen tapaansa.
Yleisin näkymätön oire on poikkeava väsyvyys ja heikentynyt kognitiivisen rasituksen sietokyky. Aivovammautunut voi selviytyä tehtävistään aluksi aivan normaalisti, mutta toimintakyky heikkenee nopeasti rasituksen jatkuessa.
– Ihminen voi olla jonkin aikaa hyvinkin toimintakykyinen, mutta akku ei yksinkertaisesti riitä kovin pitkään. Kun voimavarat ehtyvät, alkavat myös muistin, keskittymisen ja käyttäytymisen ongelmat näkyä. Esimerkiksi ärtyneisyys voi lisääntyä, Tenovuo kuvailee.
Ongelmana on, etteivät oireet välttämättä tule esiin lyhyellä lääkärikäynnillä tai edes neuropsykologisissa tutkimuksissa. Erityisesti otsalohkovammoihin liittyviä toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen muutoksia voi olla vaikea osoittaa standardoiduilla testeillä.
– Joskus ajattelen, että aivovammautuneiden pitäisi tulla lääkärin vastaanotolle vasta kognitiivisen ponnistelun jälkeen. Silloin ongelmat saattaisivat näkyä lääkärillekin selvemmin, Tenovuo naurahtaa.
Läheinen auttaa tekemään näkymättömät oireet näkyviksi
Tenovuon mukaan yksi aivovammautuneiden hoidon keskeisistä ongelmista liittyy kommunikaatioon. Aivovamman saanut ei aina pysty välittämään terveydenhuollon ammattilaiselle oikeaa kuvaa voinnistaan.
Ongelmat voivat alkaa jo heti vammautumisen jälkeen. Ihmisellä saattaa olla muistiaukko tapahtuneesta, eikä hän välttämättä itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Hän voi vähätellä oireitaan tai vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. Tätä kutsutaan oiretiedostamattomuudeksi.
– Läheinen saattaa kertoa, ettei ihminen ollut sairaalassa lainkaan oma itsensä, vaan vaikutti sekavalta tai poissaolevalta. Tällaiset havainnot eivät kuitenkaan välttämättä päädy sairauskertomuksiin, Tenovuo huomauttaa.
Myöhemmillä vastaanottokäynneillä ongelmat voivat jatkua. Aivovammautunut ei ehkä muista, mistä hänen piti lääkärille kertoa, tai ei jaksa keskittyä keskusteluun. Myös lääkärin antamat ohjeet voivat unohtua.
– Kommunikaatiossa voi mennä moni asia pieleen. Jos lääkäri ei saa oikeaa kuvaa potilaan tilanteesta, oireet voidaan arvioida väärin. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, ettei ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa tai kuntoutusta.
Tenovuo toivoo terveydenhuollon ammattilaisille nykyistä enemmän koulutusta aivovammoihin liittyvistä kommunikaation erityispiirteistä. Hänen mukaansa olisi tarpeen laatia myös käytännön ohjeet siitä, miten aivovammautuneen kanssa tulisi kommunikoida.
Kaikkein tärkeimpänä hän pitää kuitenkin läheisten ottamista järjestelmällisesti mukaan hoitotilanteisiin.
– Läheisen aikuisen pitäisi olla mukana lääkärin vastaanotolla jo päivystyspoliklinikalta lähtien. Itse otin aikanaan käytännöksi, että läheinen on mukana etenkin ensimmäisillä vastaanottokäynneillä. Kokemukseni mukaan suuri osa kommunikaation ongelmista korjautuu jo sillä, että paikalla on ihminen, joka tuntee potilaan entuudestaan.
Tenovuon mukaan läheisten havaintoja hyödynnetään terveydenhuollossa edelleen liian vähän. Neuropsykologisissa tutkimuksissa läheisiä usein kuullaan, mutta muualla terveydenhuollossa käytäntö ei ole yhtä vakiintunut.
Aivovammautuneet iältään vauvasta vaariin
Läheisen mukanaolo olisi tärkeää myös terapia- ja kuntoutuskäynneillä. Se auttaisi paitsi ammattilaisia ymmärtämään aivovammautuneen todellista toimintakykyä, myös läheisiä hahmottamaan, mitä vammautuminen merkitsee arjessa.
– Läheisen mukanaolo on yksi konkreettinen tapa tehdä näkymättömistä oireista näkyvämpiä. Samalla läheinen saa tietoa, mitä on tapahtunut ja millaisia muutoksia aivovamma voi aiheuttaa. Se auttaa molempia sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja löytämään keinoja selviytyä arjessa.
Tenovuo muistuttaa, että aivovammat koskettavat edelleen kaikenikäisiä ihmisiä. Noin kaksi kolmasosaa aivovammoista sattuu miehille, mutta ikääntyneiden osuus kasvaa väestön vanhetessa. Nuorten alkoholinkäytön väheneminen on puolestaan pienentänyt eräitä vammautumisriskejä, vaikka esimerkiksi sähköskuuttitapaturmat puolestaan tuovat mukanaan uusia aivovammoja. Tutkimusten mukaan aivovamman jälkitila, eli pitkäaikaiset tai pysyvät oireet, ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä.
Viikolla 46 vietimme Aivovammaviikkoa, jonka tarkoituksena on tehdä aivovamman näkymättömät oireet näkyviksi.