Professori Olli Tenovuo luo katsauksen lievän aivovamman hoitokeinoihin maailmanlaajuisesti. Hän kertoo myös, että aivovamman vakavuusasteen luokittelusta ollaan siirtymässä tarkempaan löydösten mukaiseen luokitteluun.
Professori Olli Tenovuon mukaan on liki mahdotonta ennustaa, miten monelle jää pitkäaikaisia tai pysyviä oireita lievästä aivovammasta.
– Useiden tuhansien potilaiden tutkimusotoksessa Euroopasta ja Amerikan mantereelta selvisi, että jopa puolella lievän aivovamman saaneista oli oireita vielä vuoden kuluttua tapaturmasta. Näissä tutkimuksissa oli kuitenkin kriteerinä, että potilas oli käynyt päivystyksessä ja hänelle oli tehty kuvantamistutkimukset. Tämä luonnollisesti rajaa pois kaikkien lievimmät vammat eli ne, joiden kohdalla edes tietokonekuvausta ei ole pidetty tarpeellisena. Kun huomioon otetaan kaikki lievimmänkin aivovamman saaneet, pitkäaikaisia tai pysyviä oireita jäänee noin 15 prosentille.
Tenovuo kertoo, että Yhdysvalloissa ja Kanadassa on kuntoutuslaitoksia, joissa pystytään hoitamaan lievän aivovamman jälkitilan oireita. Hän on itsekin ohjannut potilaitaan valtameren taakse hoitoa saamaan.
– Lievänkin aivovamman oireisiin on siis hoitokeinoja, mutta niiden saatavuus on kovin satunnaista. Lisäksi ainakin Yhdysvalloissa alalla on myös humpuukiyrittäjiä. Tarjontaa on vähän joka lähtöön, ja osa palveluntarjoajista käyttää menetelmiä, joista ei ole sen enempää tieteellistä kuin kokemuksellistakaan näyttöä.
Tenovuo on mukana ulkomaisena asiantuntijana työryhmässä, jonka tavoitteena on laatia USAn terveydenhuoltoon hoitosuositus lieville aivovammoille.
– Euroopasta kutsuttiin mukaan kolme asiantuntijaa, joista minun lisäkseni toinen on Isosta-Britanniasta ja toinen Alankomaista. Yhteensä työryhmässä on kolmisenkymmentä asiantuntijaa eri aloilta. Haastavinta on löytää eri maista ammattilaiset, jotka osaavat kartoittaa potilaiden tilanteen kokonaisvaltaisesti ja ohjata kunkin yksilöllisesti juuri häntä hyödyttäviin hoitoihin.
Tenovuo toteaa, että Yhdysvalloissa aivotärähdysten ja sitä vakavampien lievien aivovammojen kuntoutus on kehittynyt erityisesti urheilun ja armeijan piirissä.
– Esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa ja armeijan operaatioissa syntyy paljon lieviä aivovammoja, ja niiden jälkioireisiin on aktiivisesti kehitetty hoitokeinoja. Sielläkin tarjonta on pääasiassa kohdistunut ammattilaisurheilijoiden ja ammattisotilaiden vammojen hoitoon, mutta syntynyttä osaamista on ajan myötä jaettu kaikkien hyödyksi. Yhdysvalloissa toimii Concussion Clinic -nimisiä lievien aivovammojen jälkihoitoon keskittyviä keskuksia, joista osa on toiminut jo parikymmentä vuotta.
Concussion Clinic on vapaasti suomennettuna aivotärähdysklinikka.
Neljä oirekuvaa
Tenovuo jakaa lievien aivovammojen jälkioireet neljään kokonaisuuteen: huimaus- ja tasapainovaikeudet, emotionaaliset oireet, kognitiiviset oireet ja näkökyvyn ongelmat.
– Potilaita, joilla voimakkaimpina oireina ovat huimaus- ja tasapainovaikeudet, voidaan usein tehokkaasti auttaa fysioterapialla. Heitä, joiden oireet painottuvat emotionaalisiin ongelmiin, kuten mielialaoireisiin, pystyy yleensä auttamaan psykologi. Kognitiivisiin, eli ajatteluun ja tiedonkäsittelyyn liittyviin oireisiin, voidaan vaikuttaa neuropsykologisella kuntoutuksella. Tutkimusten mukaan kognitiivinen oirekuva on kuitenkin se, johon pystytään vaikuttamaan kaikkein vähiten. Näköongelmiin puolestaan voivat auttaa optometristit, joilla on koulutus ja pätevyys silmien toimintaan liittyviin häiriöihin.
Tenovuo toteaa, että todellisuudessa on vain hyvin vähän potilaita, jonka oireet kuuluisivat puhtaasti vain yhteen ryhmään.
– Valtaosa tarvitsisi kaikkia näitä palveluita. Jälkioireista tulee helposti noidankehä: kun yksi oirekuva on erityisen hankala, kuormittaa se ihmistä niin paljon, että muutkin oireet korostuvat. Tärkeintä olisi saada helpotettua pääasiallisinta oirekuvaa, sillä jo sen myötä vähemmän voimakkaatkin oireet helpottuisivat. Tämän kaiken tunnistamiseen liittyvä osaaminen on vielä valitettavavan kapeaa.
Aivovammojen luokittelu epäonnistunut
Olli Tenovuo painottaa, että aivovammojen nykyinen luokittelu lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin on epäonnistunut ja harhaanjohtava. Tammikuun lopulla pidettiin USAssa kansainvälinen työkokous, jossa sovittiin uudenlaisen luokittelun raameista. Se perustuu erilaisiin vammaa kuvaaviin löydöksiin ja erityisesti painottaa luopumista nykyisin käytössä olevista vaikeusasteleimoista, jotka ovat usein potilaan jatkolle haitallisia. Työkokouksen suositukset julkaistaneen kesään mennessä.
– Kaikkiin ryhmiin kuuluvilla voi olla valtava kirjo erilaisia oireita. Ei ole asiallista niputtaa vamman vakavuutta pelkän adjektiivin alle, vaan huomio pitää kiinnittää löydöksiin ja oirekuvaan – puhutaan sitten kummasta ääripäästä hyvänsä. Vakavuus itsessään on hyvin monitulkintainen käsite, ja vammasta toipumiseen vaikuttavat erittäin monet tekijät, joiden luotettava toteaminen ei ole mahdollista.
Aivovammojen luokittelun uudistus lähti liikkeelle sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tehdyistä laajoista tutkimuksista. Niissä havahduttiin, että lievä aivovamma on terminä harhaanjohtava. Tämän vuoksi hoito ja kuntoutus voivat jäädä kokonaan järjestämättä heille, joiden aivovamma diagnosoidaan lieväksi.
– On varsin tavallista, että ”lievän” aivovamman saaneelle potilaalle ei ole hoitoonohjausta eikä seurantakäytäntöjä, vaan hänet kotiutetaan ensiavusta oman onnensa nojaan. Kun puhutaan niin monimutkaisesta asiasta kuin aivovamma, halutaan luokittelu, joka perustuu potilaan kliinisiin löydöksiin ja oireisiin, kuvantamistutkimuksiin ja verestä löydettäviin biomarkkereihin.
Aivotärähdyspoliklinikka tarpeen
Tenovuo toteaa, että vaikka on runsaasti tutkimustietoa siitä, minkälaiset asiat ovat yhteydessä lievien aivovammojen toipumisennusteeseen, ei ole pystytty luomaan luotettavia ennusteita, kuka toipuu ja kenelle jää oireita. Parhaimmillaankin ennuste osuu oikeaan vain noin 30 prosentilla lievän aivovamman saaneista.
– Asiaan vaikuttaa myös, minkälaista hoitoa ja ohjausta potilaat oireisiinsa saavat ja palaako potilas oikeaan aikaan työelämään – eli ei liian aikaisin, jotta aivot saavat toipua rauhassa, mutta ei liian myöhäänkään – ja minkälaista tukea hän saa esimerkiksi työantajaltaan ja työterveyshuollosta. Uusimpien tutkimusten mukaan noin neljäosan toipumisesta selittää perimä.
Esimerkiksi verenpaine, kolesteroli ja syöpäsairaudet voivat johtua perintötekijöistä, eikä aivovammoista toipuminenkaan ole perimästä riippumaton.
– Tutkimukset, joilla pystyään selvittämään perimän osuutta, vaativat valtavan ison potilasaineiston. Yhdysvalloissa on tutkittu yli 100 000 potilaan geenitiedot ja löydetty geenejä, jotka vaikuttavat aivovammasta toipumiseen. Vielä ei tiedetä, mihin nämä geenit edes liittyvät, mutta ilmeisesti ainakin aivojen korjausjärjestelmiin sekä riskiin saada aivoihin krooninen tulehdustila, joka huonontaa toipumisennustetta.
Tenovuo toteaa, että Suomessa on vielä paljon tehtävää, jotta saisimme vakiinnutettua alkuvaiheen hoitoon ja kuntoutukseen liittyvää osaamista.
– Yksilöllisellä hoidolla pystyisimme ainakin osittain estämään lieviin aivovammoihin liittyvät pitkittyneet ongelmat ja parantamaan työkykyä. Aivotärähdyspoliklinikka olisi tarpeen meilläkin!
Teksti ja kuva: Pia Kilpeläinen