Yhdistyksen taloudenhoito

Yhdistyksen hallitus valitsee yhdistykselle rahastonhoitajan/taloudenhoitajan joko keskuudestaan tai ulkoistaa taloudenhoidon esimerkiksi ostamalla palvelun ulkopuoliselta tilitoimistolta. Yhdistyksellä on kuitenkin oltava henkilö, joka vastaa yhteydenpidosta tilitoimistoon päin ja tuo aina hallituksen kokouksiin tiedon yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta, jos ulkopuolinen taho ei osallistu säännöllisesti kokouksiin.

Yhdistyksen hallitus on vastuussa yhdistyksen taloudesta ja näin ollen taloutta tulee hoitaa huolellisesti. Hallituksen tulee laatia vuosittain toiminnalle budjetti, jonka yhdistyksen kokous hyväksyy. Hallituksen tehtävä on myös huolehtia, että tilinpäätös tulee tehtyä ajallaan ja kaikki tarvittavat materiaalit toimitetaan hyvissä ajoin toiminnantarkastajalle (tai tilintarkastajalle).

@aivovammaliitto

Tilaa uutiskirje