Verkkovertaisryhmät Teamsissä

Tapaamisten tarkoitus on mahdollistaa kokemusten vaihtaminen ja vertaistuki. Mukana on myös Aivovammaliiton työntekijä. Keskustelut toteutetaan Teams-sovelluksen välityksellä. Osaan tapaamisista otamme mukaan ammattilaisen, joka alustaa keskustelua niin, että vaikeistakin aiheista puhuminen on helpompaa. Samalla voi saada tuen lisäksi tietoa käsiteltävästä aiheesta. Järjestämme verkkovertaisryhmiä, jotka ovat avoinna sekä aivovammautuneille henkilöille että heidän läheisille sekä erikseen omat tapaamiset läheisille että vammautuneille. Mikäli ryhmä on suljettu koskemaan vain toista kohderyhmää, ilmoitetaan tästä aina erikseen.

Aikaisempia käsiteltäviä teemoja olivat mm. parisuhteen ja seksuaalisuuden haasteet vammautumisen jälkeen, tasapaino-ongelmat, ravitsemuksen, unen ja liikunnan tärkeys muuttuneessa elämäntilanteessa, fatiikki ja sen kanssa selviytyminen sekä vammautumisen ja mahdollisten apuvälineiden aiheuttama häpeä.

Kevään tulevista verkkovertaisryhmistä ilmoitamme alla. Tule mukaan keskustelemaan vertaisten kanssa!


Kevään 2023 verkkovertaisryhmät:

2.2.2023 klo 18-19:30 Workshop: Vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminnan käynnistys. Tapahtuma pidetty. Kiitos kaikille osallistuneille!

22.2.2023 klo 18-19.30 Läsnäolo – tässä ja nyt -luento. Leena Janatuisen alustamana. Luennolla käsitellään läsnäolon voimaa, tunteita ja itseen kohdistuvia uskomuksia. Tarkoituksena on päästää irti luoduista rooleistamme ja hankalista tunteistamme, sekä hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme. Tapahtuma pidetty, kiitos kaikille osallistuneille!

29.3.2023 klo 18-19.30 Vammaiskortti. Katri Hänninen ja Hanna Rautiainen alustamana.

Katri Hänninen (Vammaiskorttitoimiston johtaja) ja Hanna Rautiainen (vastaava asiantuntija) kertovat vammaiskortista. Tämän jälkeen on tarkoitus kuulla osallistujien ajatuksia ja mielipiteitä vammaiskortin käytöstä ja kehittämisestä Suomessa.

Kaikki aivovammautuneet henkilöt ja heidän läheisensä, sekä aiheesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua!
Tapahtuma pidetty, kiitos kaikille osallistuneille!

26.4.2023 klo 18-19.00 JAKSA VIERELLÄ -luento, vain läheisille. Piia Korisevan alustamana.

Hyvinvointivalmentaja PIIA KORISEVAN hersyvän hauska luento käy ilon kautta läpi asioita Piian omaan kokemukseen ja koulutukseen pohjautuen aivoinfarktin jälkeen. Luennolla oivalletaan, nauretaan ja saadaan vinkkejä ja esimerkkejä, jotka innostavat, herättävät ajatuksia ja haastavat muutokseen, itsensä fyysiseen ja henkiseen hoitamiseen ja parempaan jaksamiseen omaisen vierellä.  Täyttä asiaa huumorin keinoin! 

Tapahtuma pidetty, kiitos kaikille osallistuneille!

31.5.2023 klo 14-15:30 Verkkovertaistapaaminen vain vammautuneille
Tämä verkkovertaistapaaminen on suunnattu aivovammautuneille henkilöille ja tapahtuman vetäjänä toimii Tiina. Tiina on itse aivovammautunut ja toimii aktiivisesti Aivovammaliiton jäsenenä. Vertaisverkkotapaamisessa pohditaan uudelleen verkkovertaistapaamisten sisältöä ja sitä, miten se palvelisi aivovammautuneita ihmisiä parhaiten.

Tarkoituksena on jatkaa verkkovertaistapaamisia noin kahdesti kuukaudessa, jos osallistujia on riittävästi.

Tule siis kertomaan ajatuksiasi vertaisten kanssa ja suunnittelemaan sinulle parhaiten sopivia etätapaamisia.
Tapaaminen pidetty, kiitos kaikille osallistuneille!

07.06.2023 klo 14-15 Aivoterveellinen ruokavalio -luento, ravitsemusterapeutin Anne Ruotsalaisen alustamana.

Luennolla käsitellään ruokavalion merkitystä aivojen hyvinvointiin etenkin muistin ja vireystilan kannalta. Ravitsemusta käsitellään aivovammojen näkökulmasta ja huomioidaan aivovammojen aiheuttamat haasteet terveellisen ruokavalion noudattamisessa.

Kaikki aivovammautuneet henkilöt ja heidän läheisensä, sekä aiheesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua!
Pääset ilmoittautumaan tilaisuuteen tästä linkistä https://link.webropol.com/ep/aivoterveellinenruokavalio


Lisätietoa:
Julia Lindlöf
puh. 050 306 4181
julia.lindlof(at)aivovammaliitto.fi

@aivovammaliitto